Asiakaslehdet aikajärjestyksessä:


Aihealueet:


Huhtikuu 2010 »
Isover

ALL INCLUSIVE voitti ISOVER Multi-Comfort -opiskelijakilpailun Suomessa.


ISOVERin kansainvälisessä suunnittelukilpailussa haetaan uusia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja energiatehokkaaseen rakentamiseen. Suomen osakilpailun voittivat oululaiset opiskelijat Niko Mähönen ja Juha Märsy työllään ”ALL INCLUSIVE”. Kansainvälinen loppukilpailu pidetään toukokuussa Itävallassa.

ISOVER haastoi taas koko maailman arkkitehti- ja rakennusinsinööriopiskelijat energiatehokkaaseen suunnitteluun. Tehtävänä oli antaa Pariisissa sijaitsevalle vanhalle varastorakennukselle uusi ekotehokas elämä.

Suomessa kilpailuun osallistuivat kaikki arkkitehtuurin opetusta antavat yliopistot eli Helsinki, Oulu ja Tampere. Suomen osakilpailun voittajaksi selviytyivät Niko Mähönen ja Juha Märsy Oulun yliopistosta ehdotuksellaan ”ALL INCLUSIVE”, jossa rakennuksen arkkitehtuuria oli uudistettu innovatiivisella tavalla ja myös paneuduttu asiantuntevasti rakennuksen energiatehokkuuden parantamiseen.

Kilpailuun osallistui yhteensä 15 työtä. Isoverin edustajien lisäksi palkintolautakuntaan kuuluivat professori Jouni Koiso-Kanttila Oulusta, professori Kari Salonen Tampereelta ja yliopisto-opettaja Päivi Väisänen Helsingistä. Palkintolautakunnan jäsenet eivät osallistuneet töiden ohjaukseen yliopistoissa.

Töiden lähtökohta oli kilpailussa varsin vapaa: rakennuksen tulevaa käyttötarkoitusta ei rajattu eikä myöskään visuaalisille ratkaisuille asetettu rajoituksia. Kilpailutöitä rajasivat ainoastaan ISOVER Multi-Comfort -konseptin energiatehokkuusvaatimukset.

Voittajatyön ideana on yhdistää saman katon alle asumista, työskentelyä, virkistystä, kulttuuria ja historiaa toimivasti ja energiatehokkuus maksimoiden. Voittajatyössä on huomioitu niin kaupunkiviljely, viherkatot, aurinkoenergia, lämmön talteenotto kuin myös jokiveden hyödyntäminen lämmityksessä ja jäähdytyksessä.

– On ollut hienoa nähdä, miten ympäristöystävällinen rakentaminen voi olla samalla luovaa ja hauskaakin. Energiatehokkuus, hiilineutraali rakentaminen ja energiantuotannon kytkeminen rakennuksiin tulevat muuttamaan arkkitehtuuria. Uudenlaisesta arkkitehtuurista on maailmalla jo kiehtovia esimerkkejä, vaikka asia Suomessa onkin vielä outo. Kaikki kolme nyt palkittua työtä ovat hyviä esimerkkejä ilmastotietoisesta suunnittelusta, kisan raadissa toiminut professori Koiso-Kanttila summaa.

Tänä vuonna kansainvälisessä kilpailussa on ollut mukana osallistujia yhdeksästätoista eri maasta. Kunkin maan kolme parasta työtä osallistuu loppukilpailuun, jonka tulokset julkistetaan 20. toukokuuta Innsbruckissa Itävallassa. ALL INCLUSIVE -työn lisäksi Suomesta kolmen kärkeen selviytyivät Timo Etulan ”HOMEWORK” ja Tuomas Saarisen ja Lauri Kinnusen ”TAIKALAATIKKO”. Kaikki voittajatyöt tulevat Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston opiskelijoilta.

– ISOVERin opiskelijakilpailun tavoitteena on levittää energiatehokkaan rakentamisen osaamista nuorten suunnittelijoiden keskuudessa ja myös eri maiden välillä. Esimerkiksi monet meillä aivan uudet energiatehokkaan rakentamisen mallit ovat arkipäivää Keski-Euroopassa, kertoo ISOVERin markkinointijohtaja Anne Puustinen.

ISOVER Multi-Comfort Talo -konsepti

ISOVERin opiskelijakilpailun lähtökohtana on ISOVERin energiatehokkaan rakentamisen Multi-Comfort Talo -konsepti.

• Perustuu passiivitalo-ajatteluun.
• Ympäristön, taloudelliset ja yhteiskunnalliset näkökohdat huomioiva kestävän rakentamisen konsepti.
• Optimaalinen lämmöneristys, joka johtaa merkittävään energiansäästöön.
• Akustinen mukavuus, erinomainen sisäilman laatu ja paloturvallisuus.
• Joustava konsepti suunnittelijan työn tueksi.

www.isover.fi

Lisätietoja:

Anne Puustinen, markkinointijohtaja, Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy / Isover, puh. 040 578 8410,
anne.puustinen@saint-gobain.com

Aihealueet: Isover, Markkinointi, Tapahtumat